Laskettelua ja alppiturismia

Tässä postauksessa kerron kevään 2020 aikana käymistäni laskettelukeskuksista Itävallassa. Reissuun lähdin kotoisasti Lappeenrannan kentältä tammikuun puolissa välin ja majoituin ekan yön Bergamon kentän kapselihuoneessa (45€). Seuraavana aamuna jatkoin Flixbussilla kohti Insbruckia ja matka maksoi 20€ + 10€ suksista. Aika kohtuuton tuo suksimaksu, mutta no joo. Koronaviiruksesta ei ollut vielä tuolloin tietoa, joten matka sujuin mukavasti maisemia ihaillen. Itävallan puolella saavuttaessa alkoi myös lunta satamaaan! Bussi jätti lähelle juna-asemaa josta jatkoin matkaa junalla ja bussilla koti Söldeniä jonne saavuin juuri parhaaseen after ski aikaan!

Innsbruckin juna-asema

SÖLDEN & OBERGUL 3 PÄIVÄÄ

Majoitus oli pelipaikoilla heti Giggijog Tal- Gondolin ala-aseman juurella. Aurinko paistoi ja eikä tuullutkaan, ja hymy ei hyytynyt myöskään pikkupakkasessa. Joten ei muutakuin alaspäin! Ekat laskut oli vähän hakemista, mutta pikkuhiljaa sain taas laskuvaihteen päälle. Vaikka aurinko paistoi, ei terasseilla kevyellä vaatevarustuksella viittinyt istua, mutta sisätiloistakin pääsi mukavasti näköaloja ihailemaan.

Eka lasku Söldenissä 20.1.2020

Seuraavana päivänä hyppäsin ilmaiseen ski bussiin ja menin Obergurglin puolelle. Jäin bussista pois ekalla pysäkillä eli Hochgurlbahn 1- ala-asemalla. Aurinko rupesi paistamaan rinteisiin kymmenen jälkeen ja paistaakin sitten koko päivän, mikäli siis paistaa, joten auringossa saa laskea myös tammikuussa! Ihastuin rinteisiin todella paljon. Asiakaskunta on vähän vanhempaa ja tunnelma muutenkin rauhallista. Keittolounas maksoi vain 4,5€ ja pieni olut 2,80€.

Hochgurl hissistä kuvattuna

Kolmantena päivänä laskin aamulla sekä Söldenissä että Obergurglissa (3 päivän lipulla saa laskea molemmissa paikoissa), ehdottomasti haluan tulen tänne joskus uudestaan! Söldenin keskustassa on myös uimahalli jossa myös sauna-osasto. Itävaltalaiseen tapaan saunat on yhteisiä sekä miehille että naisille ja siellä ollaan täysin alasti. Käynnin aikana sattui olemaan naisten sauna-ilta jossa oikein saunottaja tuli heittämään JÄITÄ kiukaaseen ja viuhtomaan pyyhkeellä ilmaa. Kokemus tämäkin! Allasosasto on suhteellisen pieni, enemmän rentoutumiseen kuin uintiin.

ISCHGL 2 päivää

Söldenistä jatkoin matkaa Ischgliin (noin 90 min, bussi- juna-bussi) ja mulla oli varattuna majoitus Kappl- alueelta, muutaman kilometrin päässä Ischglista. Skibussi pysähtyi pensionaatin edessä ja kulki klo 19:00 saakka, joten yörentoihin olisi pitänyt mennä taksilla noin 20€.

Ischgl yllätti minut positiivisesti, ennen kaikkea Sveitsin rajan tuntumassa olevat rinteet oli huippuja, ja aurinko paistoi molempina päivinä! Bussiaseman vieressä on muutama after ski paikka ja Billa- ruokakauppa josta sai hyvin laskueväät hankittua. Iscghliin ollaan rakentamassa isoa kylpylää, mutta jo nyt keskustassa on uimahalli, jossa tällä kertaa ei tullut käytyä.

Itävalta/ Sveitsi

ST. ANTON & SEERFAUS

Ischglistä matka jatkui Landekin kautta St. Antoniin ja tarkemmin Flirchsin puolelle, josta oli varattu majoitus viikoksi huoneistoon. Isäni lensi Zurihiin, josta tuli sitten bussilla St. Antoniin. Ekana laskupäivänä selvisi että lumitilanne on huono. Toisena laskupäivänä mentiin suoraan Lechin ja Warthin puolelle, jossa lumitilanne oli parempi. Sitten tulikin lumisade ja keskiviikko oli välipäivä, jolloin kävin uimassa Arberg Well Comissa. Siellä oli kiva ulkouima-allas sekä suuri saunaosasto, suosittelen!

St. Anton keskustaa

Torstaina lähdettiin bussilla taas Landekin kautta Seerfausiin, jonka rinteet yllätti positiivisesti. Aurinko paistoi ja lämmitti etelärinteet jo sohjoksi, mutta muuten puolikas rinnepäivä oli vallan mainio. Skibussilla pääsee melkein suoraan hissille, miten kätevää! Bussilippu noin 10€/ suunta/ hlö.

KAPRUN/ ZELL AM SEE/ SAALBAH/ KITZHBÜHEL

Nyt ollaankin sitten jo helmikuussa ja lähdin Wienistä aamujunalla kohti Zell am Seeta ja Kaprunia, josta mulla oli 2 vrk majoitus varattuna. Rinteessä Zell am Seessa olin klo 13, jolloin rinteet oli jo tosi sohjoa, koska lämpötila +10, joten ei muuta ku takaisin Kapruniin. Kaprunin uusi vuonna 2019 avattu 3K- gondoli oli jo elämys itsessään ja ylhäällä jäätiköllä oli sen verran tuulta, pakkasta ja huono näkyvyys että laskut jäi huipulla muutamaan. Mutta maisemat on kyllä huikeita!

Zell am See juna-asema

Launataina aikainen herätys ja ekaan skibussiin klo 8.20 kohti Zell am Seen Areitexpressiä. Huipulta pääsee laskemaan Saalbahin suuntaan josta sitten lyhyt skibussi Saalbahin Shönleitenbahnia.

Hymyssä suin !

Aurinko paistoi ja vaikka täysi hiihtolomahässäkkä päällä ei ruuhkia ehtinyt syntyä. Koko aluetta en tietenkään ehtinyt näkemään, mutta ainakin Reichkenslkopfin alueen rinteet olivat itselleni juuri sopivia ja kivoja rinnekuppiloita! Jalat oli jo sen verran hapoilla joten tulin takaisin Kapruniin bussilla 5€. Mutta Saalbach menee heittämällä mun top 3 hiihtokeskuksiin Itävallassa so far!

Saalbach vai Pallas?

KITCHBUHEL 2 päivää

Matka Zell am Seesta Kitzhbuheliin kestää noin 45 min ja juna-asemia on kaksi, ” ala-asema” sekä Hahnenkamm- josta on noin 10 askelta gondooliin. Majoitus oli hostellissa nimeltä Roomie Alps, jonka dormit oli aivan luxuksia!

Dormin sänkyssä oli verhot!

Kun pääsin lippukassalle, myyjä ystävällisesti sanoi että huippu on suljettu tuulen takia. Joten hyppäsin junaan, lippu 2,50€ ja 30 min päästä saavuin Ski Weltin Hopfgartenin asemalle. Koska rinteet täällä alempana, noin 1500m niin kaikki hissit oli auki. Noh sohjoa ja tuulta riitti, joten auringon sarastaessa oli hyvä nauttia muutama olut!

Ski Weltin vappukelit

Maanantaina herättiin vesisateeseeen! Apua, pakkasin jo kamat valmiiksi, että lähden takaisin Wieniin. Samassa dormissa olevat suomalaiset lähti urheasti kohti sadetta. Noh säätiedotus lupasi iltapäiväksi aurinkoa joten ei muutakuin mäkeen!

Kitzbuhel helmikuussa 2020

Sade lakkasi vasta puolen päivän aikaan ja ehdin hyvin laskea Jochbergin suuntaan, jossa lumitilanne vaikutti olevan parempi, vaikkakin taas sohjossa sai laskea. Rinteet oli vallan kivoja, mutta kumma kyllä hissikapasitetti aika vanhaa (onneksi sade lakkasi). Tulin takaisin kylään bussilla ja hain laukun ja ehdin juuri klo 16 junaan! Vaihto Wörglissä Wieniin junaan ja perillä olin klo 20.30! Olipahan reissu! I

Itävallassa junailu on aika kallista. Itse ostin kantiskortin Vorteilscard, joka maksoi 66€, ja joka on vuoden voimassa! (halvempi alle 26-vuotiaille..) Sillä saa alennusta noin -50% lipuista. Junalippu Zell am Seehen Wienistä maksoi 36€ ilman paikkavarausta, ja moni junista pysähtyy myös lentokentällä, jos vaikka ensi kaudella tulisi suoraan Lappeenrannasta Wieniin! Junissa on ollut hyvin tilaa, joten paikkavarausta ei välttämättä tarvitse mulloin ku lauantaisin!

MITÄ OLEN OPPINUT ITÄVALLAN TALVIMATKAILUSTA?

Kävin tapahtumassa jossa puhuttiin Circular Tourismista (kiertotalous), ja miten matkailua voidaan kehittää kiertotalouden avulla. Täällä ilmastoasiat ovat vielä hieman Suomea jäljessä, mutta esimerkiksi Zero Waste Austria tekee kovasti töitä ja kouluttaa esimerkiksi hotelleja kierrätyksen suhteen. Wienissä yksi hotelli tarjoaa -10% alennusta jos saapuu julkisilla!

Vaikka tiedetään että tulevaisuuden matkailijat sanovat olevansa valmiita maksamaan kestävistä matkailutuotteista, mutta loppujen lopuksi harva niin tekee. Lisäksi ongelmana on se, että yrittäjillä ei ole faktaa siitä paljonko asiakas on loppujen lopuksi valmis maksamaan extraa kestävästä matkailutuotteesta.

Lumitilanne täällä Itävallassa on ollut huono ja pienet hiihtokeskukset eivät ole avanneet ollenkaan. Kasvuhuonepäästöt ovat matkailussa suuret etenkin lentäessä, ja täällä kovasti yritetään markkinoida junamatkaa alppikohteisiin.

Kasvuhuonepäästöt viikon laskettelulomalla per hlö

Itävallan junayhtiö ÖBB ei avaa suoraa junayhteyttä Wienistä Malmööhön, sillä matkasta tulisi kuulemma liian pitkä ja epämukava. Noh, joka tapauksessa kyllähän tänne nytkin junalla pääsee, muutamalla vaihdolla, tai sitten ainakin osan matkasta voipi raiteita pitkin matkustaa.

Nyt tietenkin akuutein on tuo koronaviirus ja sen vaikutukset matkailuun. Oma kielikouluni suljettiin ensi viikoksi, ja kadulla näkee jo ihmisiä hengityssuojaimet päässä. Kurssikaverini joka tekee ravintola-alalla töitä sanoi maaliskuun työtilanteen näyttävän huonolta- matkoja on peruttu paljon.

Karkauspäiväterveisin,

Marika

Vastaa