Saimaalta Saudi-Arabiaan!

Viime viikolla oli ensimmäiset kansainväliset Entrepreneurship World Cup– Start Up kilpailut Saudi-Arabiassa, Riadissa. Pääsin edustamaan Suomea, sillä voitin kesällä Xamk- Ammattikorkeakoulun ja Pienyrityskeskuksen järjestämän Roihu-hankkeen Start Up Booster- kilpailun Cat Hostel Saimaa- ideallani. Cat Hostel Saimaan idea koostuu 3. osasta: 1) luksushostellista 2) kissakahvilasta jossa kisoilla on pääsy ulos luontoon 3) virtuaalisesta kissakahvilasta.  Lähdin kisoihin avoimin mielin katsomaan mistä ensimmäisistä kertaa järjestettävistä kisoista on oikein kyse.

Pitkin syksyä olin osallistunut Gen Globalin järjestämiin verkkokoulutuksiin ja sain oman mentorin jonka avulla kehitin ideaani eri harjoitteiden avulla. Kuitenkin kehitys ja ideointi on täysin omalla vastuulla ja otinkin haasteeksi oppia lähinnä lisää virtuaalisen todellisuuden mahdollisuuksista matkailussa.

Kisat Saudi-Arabiassa jakautuivat kolmelle päivälle. Päivä 1: kaikki 100 finaaliin päässyttä yritystä pääsivät pitchaamaan 4 min puheensa. Jatkoon päivälle 2, pääsi 40 yritystä. Meitä idea-vaiheen yrityksiä pääsi jatkoon vain muutama ja omalta osaltani kisailu myös päättyi tähän.

Meikäläinen pitchaa

Finaalia kohti. Toisena päivänä  finaaliin pääsystä kilpaili siis 8 yritystä ja kaksi yritystä pääsi mukaan vielä ” villin kortin avulla”.  Kolmannen päivän finaalissa oli siis aluksi 10 yritystä joista sitten aivan loppu finaaliin pääsi viisi yritystä. Voittajaksi selviytyi Kanadalainen Nerv Techology Inc, toiseksi amerikkalainen Koniku Inc. Molempien yritysideat pohjautuivat auttamaan terveysalaa.  Kolmanneksi tuli Saudi-Arabiasta Red Sea Farms, joka hyödyntää merivettä kasvien kasvatuksessa.

Monelaisia pitchauksia tuli kisojen aikana nähtyä. Millainen on sitten hyvä kansainvälinen pitchaus eli myyntipuhe? Tärkeimpänä oppina oli, että mieti tarina, ja ekat lauseet kunnolla, jotta ongelma ja siihen löytyvä ratkaisu tulee kunnolla selville eli MIKSI, MIKSI JA MIKSI.  Taso pitchauksissa oli todella hyvä ja näki, että monet ovat niitä pitäneet kansainvälisille sijoittajille aikaisemminkin. Muutamilla oli esitysten kanssa teknisiä ongelmia mutta ammattitaitoisesti eivät antaneet ongelmien häiritä esitystä.

Mitä kisoista opin? Kansainvälistä verkostoitumista, esiintymistä ja hieman saudi-arabialaista kulttuuria. Muutosten tuulet puhaltelevat maassa sillä nyt länsimaisten naisten ei tarvitse käyttää peittävää abayjaa, ja turistiviisuminkin saa kätevästi verkosta . Paikallisille naisille on myönnetty mahdollisuus ajooikeuteen ja muutamia naisautoilijoita näinkin kurvailevan Riadin kaduilla.

Kisojen yhteydessä oli 2 päiväinen Misk Global forum, jossa teemoina oli tänä vuonna työvoima, työskentelytapa sekä fyysinen työpaikka. Foorumin paneelikesusteluissa käsiteltiin myös kestävää matkailua, josta Saudi- Arabia on hakemassa uutta tulovirtaa ja suunnittelee esimerkiksi täysin hiilineutraalia matkakohdetta. Nuorten yrittäjyyttä käsiteltiin myös ja etenkin  mentorin tärkeyttä painotettiin, asia joka on myös tullut esille myös omissa Yamk- opinnoissani.

Jos sinulla on idea ja haluat tavoitella pääsylippua vuoden 2020 kisoihin, osallistu Start Up Boosterin valmennukseen täältä!

Entä millaista oli matkata Saudi- Arabiaan naisena? Omat ennakkoluuloni olivat todella väärät, toki meihin länsimaisiin naisiin kohdistui uteliaita katseita, mutta siihen tottui kuitenkin nopeasti.  Kahviloissa, naistenpuolella, naiset juttelivat avoimesti ja antoivat vinkkejä mitä Riadissa tulisi turistina tehdä.

Riadiin saavuttu ja kisapassi kaulassa. Kisapaikka Four Seasons, Riad

Yllätyksenä tuli hyvin laajat shoppailumahdollisuudet vaikkapa Victoria’s Secret- alusvaatekaupasta aina Chanelin ja muiden merkkivaatteiden kauppoihin. Naiset eivät voi sovittaa vaatteita, joten vaatteet tulee valita silmämääräisesti tai palauttaa sopimattomat takaisin. Miehille sovituskoppeja on ja silmiin pisti myös pulleat miesvaatemallit kaupan ulkona.

Miesvaatemallinukkeja
Saudi-Arabiassa

Ruoka on iso osa saudi-kulttuuria, vaikka tällä reissulla ruokailut koostui konferenssin ruokailusita ja ostoskeskuksen food courteista  sain pienen maistiaisin paikallisista herkuista ja ihanista mehuista.

Kansainvälistä ruokailua tapahtumassa
Nam…

Käydessäni Carrefour- ruokakaupassa imettelin miksi myynnissä on niin paljon retkeilykamppeita, mutta sekin selvisi matkalla takaisin lentokentälle.  Moottoritienvarteen aavikolle pystytettiin auton viereen leiri jossa sitten tulen äärellä vietettiin perheen kesken yhteistä iltaa.

Visit Finland järjestää myyntikiertueen Saundi-Arabiaan ja Arabiemiraattteihin 18-20.11 ja paluumatkalla tapaamani Suomen Suurlähetystön työntekijän mukaan edustettuna oli vajaa 10 suomalaista matkailualan yrittäjää, pääosin Lapista. Harmi, sillä kyllä Itä-Suomellakin olisi mahdollisuus luksusmarkkinoihin, tietoisuutta kulttuurista ja vaatimmatkailijoiden vaatimuksista tulisi saada vain yrittäjien tietoon.

Oman ideani kehittely jatkuu taka-alalla, mutta nyt keskityn opinnäyetyön tekemiseen joka sekin on kissoista ja katseet kohti kevättä, jolloin lähden Erasmus- vaihtoon Wieniin,  näistä sitten myöhemmin lisää!

Vastaa